sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kivan viikonlopun päätteeksi survival-hiihto

Viikonloppu alkoi sillä että nukuin hyvin. Viime viikko oli jotenkin täynnä kaikenlaista ja raskas, jessus että olin väsynyt. Jotain stressiäkin taisi pukata kun heräilin liian aikaisin enkä saanut enää unta. Ei ole kivaa kun herää itsekseen mutta kovin väsyneenä puoli viideltä aamulla.

Lauantai oli virkeä ja tosi kiva päivä, urheilusta lepoa, ystävät toiselta paikkakunnalta tuli kylään ja tehtiin kaikkea kivaa.

Käytiin Raholan koululla Helmihulinat-tapahtumassa ihan vaan siitä syystä että siellä oli ihania nöffikoiria. Newfoundlandinkoirat kyyditsivät lapsia koiravaljakoissa. Minä keskityin rapsuttamaan koiria ja varsinkin yhtä hassua pentua. Se, kenellä oli grillimakkaraa, sai nöffin jakamattoman huomion. Ja kuolat takinliepeeseen :D



Oli tarkoitus käydä syömässä Hans Välimäen pop up -ravintolassa, joka oli vain tämän viikon avoinna Tampereella. Oli muutama muukin halukas menossa sinne, joten emme jääneet jonottamaan. Toivotaan että saadaan sama konsepti tampesteriin vielä uudemmankin kerran, kovasti kehuja saivat sushit ja nuudelit.




Nälkä kun oli niin mentiin sitten Nomuun syömään. Siellä on ihan taivaallisen hyvää ruokaa. Hauska ja rento paikka muutenkin, syötiin burgereita ja lisukkeita ja sushia, kaikkea sulassa sovussa.




Tänään oli taas treenipäivä, pidempää siivua tarjolla: neljän tunnin hiihto ja siihen tunnin juoksu päälle. Vetkuttelin aamulla kotona kun tuuli niin kamalasti, mietin että tarkeneeko ulos edes mennä. Vasta puoli kahdeltatoista starttasin suksilla ladulle todetakseni että keli on ihan järkyttävänkamala. 

Yöllä oli ollut kunnon tuuli ja myräkkä ja ladut täynnä roskaa, sen lisäksi vielä jäiset ja liukkaat. Ei paljon naurattanut kun meinasin kilometrin matkalla kaatua nenilleni useamman kerran kun suksi tökkäsi roskiin.



Roskaa oli.

Silloin kun ei suksi tökännyt roskiin, meinasin kaatua muuten vaan kun latupohja oli ihan jäinen. Alamäet oli varsin vallattomia, en todellakaan uskaltanut mennä latu-uralle kun siellä oli vaikka mitä risua, laskin auraamalla mutta sekin oli kamalaa kun vauhti kiihtyi liikaa. 

Ei ollut paljon väkeä hiihtämässä, viisaammat olivat ymmärtäneet jäädä kotiin.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsin turvaan Koukun majalle sisätiloihin, oli pakko ottaa mehu, koota itsensä ja harkita hetki joko itkupotkuraivaria tai treenin jatkamista. Valitsin treenin jatkamisen. Treenikaveritkin laittoivat viestiä että ovat tulossa samaan suuntaan. Kanssakärsijät vähän lohduttivat.





Heittelin siinä raivopäissäni sukset ja sauvat pitkin pihaa. No ei vaan, kova tuuli oli viskonut kaikkien sukset telineestä menemään sillä välin kun olin mehulla. Mietin kyllä että periaattessa ei olisi ollut kovin kaukaa haettua että olisin voinut tuollaista alkukantaista toimintaa harrastaa :)



"Vauhdikas lasku". Voi kettu sanoin minä. Ette tiedä miten paljon olen tänään painokelvotonta tekstiä hiihtäessäni mumissut. Jotain mantraa piti hokea.

Lähdin Koukun majalta kohti Ikuria, siellä ei ollutkaan niin roskaista. Jäisyys kyllä vielä lisääntyi vaikka en tiennyt sen olevan mahdollista. Ihan kamalaa. Hienon näköistä kuten kuvasta näkyy, aurinkokin paistoi mutta suksen kantti ei pitänyt yhtään ja alamäet oli ihan yhtä horroria. Olen varsinainen arkajalka. Lisäksi mietin kaikkia mitä-voikaan-sattua-asioita: esimerkiksi jos kaadun ranteen päälle niin se voi mennä poikki. Tai että mihin sattuu eniten jos lasken puuta päin. En ole nuorempanakaan ollut mikään hurjapää mutta nykyään on vielä lisänä iän tuoma nössöys. Ei helpota harrastamista yhtään.



Treffasin kaverit ja hiihdettiin jonkin matkaa yhdessä. Ensin oli tasatyöntöbaanaa pitkään, ei vapaan latua ollenkaan, siinä piti sitten käsivarret tulessa lykkiä tasuria. Kaaduinkin siinä kertaalleen kun koitin pysyä kavereitten perässä ja hosuin liikaa. On muuten vaikea jäisessä alamäessä päästä uudelleen maan tasalta liikenteeseen! Onneksi se oli päivän ainoa pannutus.

Vihdoin löytyi pätkä ihan hiihdettävääkin osuutta, ei jäistä eikä kovin roskaista. Se ilo taas ei kestänytkään pitkään kun saavuttiin pätkälle jota ei ollut ajettu ollenkaan. Minä tein uparit, sovittiin, että kohta nähdään munkkikahvilla.


Tässä kohtaa latukoneen kuljettaja oli lähtenyt kotiin.

Kahvitauko teki terää ja virkisti. Minulla oli enää reilu tunti hiihtoa jäljellä eikä siinä vaiheessa ollut epäilystäkään ettenkö tekisi treeniä loppuun.

Kyllä hymyilytti siinä vaiheessa kun pääsin autolle. Ei haitannut enää jäisyys eikä roskaiset ladut, olin ihan voittajafiiliksissä kun olin kaikesta selviytynyt.  En ole koskaan hiihtänyt ensinnäkään niin jäisellä pohjalla enkä toisekseen niin roskaisilla laduilla. Siinä mielessä oikein hyvä treeni.

Hurautin äkkiä kotiin, vaihdoin kuivan paidan ja nastalenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan. Juokseminen oli ihanaa ja tuntui palkinnolta hiihdon jälkeen!

Viikko oli treenien kannalta oikein onnistunut, kaikki sujui mukavasti, jopa se hiihtokin kaiken tämän valittamisen jälkeen. Treeniä tuli 11 tuntia 30 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Survivaltreenit jos mitkä aina loppuviimein hymyilyttää :). Mä mietin kanssa kaikkia kauheuksia alamäkiin liittyen, mm. kerran että "en oo kyllä koskaan kuullut/lukenut että joku olis kuollut tai vammautunut ihan normi hiihto-onnettomuudessa".. :D. Tässä taannoin oli mun ensi kosketus jäisen latu-uraan. Oli myöhäistä ajatella kuinka kovaksi vauhti voi kiihtyäkään kun laskee jo alaspäin. Kelit ja niiden vaihtelevuus on kyllä yksi suola hiihdossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkifiilis tuollaisesta treenistä on kyllä ihan paras :) Hiihto on siitä(kin) hauska laji, että kahta samanlaista päivää ja treeniä harvoin osuu, on niin paljon muuttuvia tekijöitä.

      Poista
  2. Myös mä mietin kaikki kauheudet liukkaalla ladulla, juuri eilen. :D Mähän oon 20 vuotta sitten telonut olkapään hiihtäessä ja sen jälkeen se on mennyt paikoiltaan. Tosin meni ylämäessä. :D Mutta loistava treeni roskasta huolimatta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain mielikuvitus on rajana hiihtoladulla =) Hyvä treeni tosiaan silti ja tänään hiihtohommat jatkuu!

      Poista