Toimin kyytinä, tukena ja huoltona hyvälle ystävälle. Olemme olleet treenikavereita oman urheiluharrastukseni alusta alkaen vuodesta 2009. Sitä ennen tunsimme kyllä, olimme työkavereita, mutta tänä päivänä olemme paljon enemmän ja vaikka mitä ollaan koettu yhdessä. 2009 aloimme treenata yhdessä ensimmäiselle maratonillemme.
Ystävällä on vahva urheilutausta, toisin kuin minulla, joten perässähiihtäjänä ja oppityttönä olen tullut alusta alkaen. Maailmassa on monia ihmisiä, joita ihailen, hän on yksi niistä: erittäin taitava, kovakuntoinen, motivoitunut, ahkera, iloinen, puhelias ja avulias treenikaveri. Mitä muuta voisi toivoa?
Syksyllä 2009 minä juoksin elämäni ensimmäisen kympin, hän puolikkaan. Keväällä 2010 juostiin ensimmäinen maratonimme Yyterissä. Voi elämän kevät mikä kokemus! Ensimmäiset hellepäivät toukokuussa, Pori Suomen kuumin paikka, 32 astetta lämmintä. Oli ne melkoiset olosuhteet, mutta maaliin tultiin. Molemmilla kesti yli 5 tuntia.
Yhteisistä kisailuista yksi huikeimpia muistoja on syksyllä 2010 kisattu maastoduathlon Jämillä. Saimme kilpailuun osallistumisoikeuden "palkinnoksi" talkoohommista triathlonin täyden matkan kisoista. Minä en ainakaan tainnut edes oikein tajuta mihin olen menossa... Siellä Jämin maastoissa me kisattiin ihan tavallisilla pyörillä, mistään maastureista ei ollut tietoakaan. En kyllä enää ikinä hybridillä sinne lähtisi :) Tuloksena oli kuitenkin ykkös- ja kakkossija kuntosarjasta. Ystävä ykkönen, minä kakkonen.
 |
| Jämin maastoduathlonin jälkeinen poseeraus vuodelta 2010. |
Yksi parhaista yhteisistä treenimuistoista on juurikin tähän maastoduathloniin liittyvä valmistava treeni. Nokialla Sarpatin mäkisellä pururadalla tehtiin juoksu-pyörä-juoksu -yhdistelmää vaikka kuinka monta kertaa. Se taitaa edelleen olla yksi elämäni kovimmista treeneistä - tai sitten se todellisuudessa oli yleensäkin ensimmäisiä kovimpia treenejä mitä elämässäni olen tehnyt ja siksi se on jäänyt mieleen. Muistan edelleen, kuinka raskasta oli tuupata hybridipyörää mäkeä ylös kun polkemaankaan ei pystynyt.
Vuosi sitten kesällä kisasimme molemmat elämämme ensimmäisen triathlonin puolimatkan. Tänä kesänä oltiin yhdessä Joroisilla puolimatkalla. Nyt ystävä osallistuu ensi lauantaina Nastolassa järjestettävään triathlonin täyden matkan SM-kisaan. Olen kovasti hengessä mukana, yhtä pitkä kisahan on itselläkin edessä vuoden päästä.
Mielessä pyörii kaikenlaista, jännittää ystävän puolesta, olen iloinen, toiveikas, huolestunut, innoissani, hermostunut - mutta ennen kaikkea luottavainen. Se menee hyvin.
Olisin halunnut sanoa jotain viisasta, mutta itsellä ei sanat riitä joten lainaan Cheekin lyriikoita. Olkoon näistä iloa kaikille, jotka täydellä matkalla kisaavat, ensimmäistä tai vaikka kuinka monetta kertaa.
Rohkeus ei oo sitä ettei pelota
Pelottaa saa, mutta rohkea tekee ja kokee. Päättäväisesti.
Mun täytyy luottaa ja antaa vaan mennä
Usko unelmiisi, sinä toteutat ne.
Kävi miten kävi voittajat ei pelkää hävii
Kävi miten kävi voittajat ei pelkää hävii
Luota itseesi ja anna mennä positiivisella energialla.
Suljen silmät, kuvittelen et lennän
Suljen silmät, kuvittelen et lennän
Inspiroidu matkasta ja usko itseesi. Lennä, kiidä, rullaa ja liidä saman tunteen vallassa kuin mitä siinä parhaimmassa treenissäsikin.
Tää on kestävää sitä ei pysty estämään kukaan
Tää on kestävää sitä ei pysty estämään kukaan
Omat ajatuksesi ovat pahin vihollisesi. Älä päästä epätoivoa ja negatiivisuutta mieleen, tätä varten olet treenannut joten sinä pystyt tähän.
Lauantaina on juhlapäivä! Tsemppiä kaikille Nastolassa kisaaville, samoin myös Kalmarin Ironmanin menijöille. Olette sankareita kaikki!
When the pain comes, you know what I do? I smile. - Chris McCormack
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti