Iltarastien ihmeellinen maailma

Iltarasteja on kuulkaa ihan vaikka missä. Tämä on minulle ihan uusi maailma, en oikein ole aikaisemmin tajunnut, että porukka rymyää arki-iltaisin pitkin pusikoita. Täällä on Pirkanmaan alueen iltarastit. Ajatelkaa, miten paljon yhtä iltaa varten pitää nähdä vaivaa: pitää suunnitella rastit ja reitti, laittaa ne kartalle, printata riittävästi karttoja, viedä rastit metsään ja kerätä ne vielä pois sen jälkeen kun on suunnistettu. Hienoa, että tällaista järjestetään!

Taas on takana pari suunnituskertaa suunnistuskavereitten kanssa (suunnistusyhteistyö jatkuu edelleen, en mene metsään yksin, en). Helppo kolmonen puolitoista viikkoa sitten käytiin jaloittelemassa poikkeuksellisesti torstairasteilla, koska olin keskiviikkona työmatkalla. Lento oli myöhässä ja kotiuduin reissusta yöllä, torstain puolella. En siis ollut järin virkeä torstaina, mutta innolla taas lähdin samoilemaan. 

Taustalla näkyy isompi tie, se on selvä maamerkki. Vielä kun tietäisi että missä kohden tiellä ollaan!

Sää oli taas kiva ja alku meni hyvin, mutta sitten taas mentiin yhdestä rastista ohi että heilahti. Voihan välimatkat sentään. Oltiin mielestämme ihan kartalla, mentiin polkua pitkin, polku päättyi siinä missä pitikin. Maasto vaan oli vääränlaista, näykyi avokalliota, jota ei ollut kartalla suurinpiirtein missään. Sähkölinjakin oli ihan väärässä paikassa. Pakko oli lähteä takaisin, ja kas kummaa mikä tuuri - palattiin täsmälleen sen saman polun päähän mistä oltiin lähdetty rastia etsiskelemään. Samoja jälkiä vielä vähän matkaa takaisin, ja huomattiin, että oltiin kuitenkin taidettu haarautua jossain kohtaa väärälle polulle. Rasti löytyi, se olikin paljon lähempänä kuin missä oltiin jo käyty. Se oli pummi.

Pummi

Tilanne, jossa suunnistussuoritus ei suju, kuten oli suunniteltu. Matkan varrelle tulee yllättäviä ylimääräisiä kiemuroita. Pummi on kaikkien suunnistussuoritusten jälkeisten spekulaatioiden äiti.

(Määritelmä Jukolan sivuilta)

Loppupätkä meni suuremmitta kommelluksitta, ja löydettiin maalikin ihan järkevässä ajassa. Tunti ja vartti 2,7 kilometriin reittiin, suunnistajilla tosin tuli kilometri enemmän matkaa. Ihan järkevää, kyllä! Mukavasti palauttavaa metsässä tarpomista ja samalla ehtii jutella kuulumiset.

Lennä, lennä leppäkerttu, ison kiven juureen.

No entäs sitten vaikea nelonen. Se toden totta olikin oikeasti vaikeampi kuin helppo kolmonen. Rasteja oli yksi lisää ja yksi välimatkakin rastilta toiselle oli peräti 800 metriä. Se on metsässä taitamattomalle melkoinen matka. Vielä kun tajusin (nyt vasta) sen, että etäisyydet ovat linnuntietä pitkin - sehän tarkoittaa sitä, että kaikki ylä- ja alamäet pitää muistaa ottaa huomioon, ei voi käyttää edes askelpareja matkan mittaamiseen. Ei sillä että niitä nyt muutenkaan välttämättä muistaisin ja osaisin käyttää, mutta hupskeikkaa niin tuli taas vaikeusastetta lisää.

Rasti on löytynyt, jee.

Vaikea nelonen oli mukava reilun parin tunnin peekootreeni :)

Tiedättekö mikä (myös) on suunnistuksessa vaikeaa. On vaikea löytää lähtöpaikalle. Olen yhden ainoan kerran löytänyt suorilta ensimmäisellä yrityksellä lähtöpaikalle. Tsekkasin, missä tulevan viikon keskiviikkoiltarastit Nokialla ovat. Tappurilehdontiellä. Laitoin googlemapsiin Tappurilehdontien, ei ole. Häh? No, on kyllä mainittu, että opastus on Porin yhdystieltä, joka on kyllä kartalla. Mutta miksi ihmeessä Tappurilehdontie. Nooh, ehkä tämä on yksi osoitus siitä, että minun kannattanee jatkaa suunnistusharjoituksia.

Tästä on vielä pitkä matka emitteihin ja yksin metsässä könyämiseen.