lauantai 28. kesäkuuta 2014

Päivän treeni oli pitkä ja hyvä

Pyörää 3 tuntia ja juoksua tunti, kevyellä teholla, siinä oli päivän suunnitelma jossa pysyin kolmen minuutin tarkkuudella.

Muuten päivälle ei ollutkaan aikataulua, olin yksin kotona. Manageri oli reissussa, Kisko triathlonissa puuhamiehenä. Kaikkeen sitä näköjään joutuu kun vaimo on alkanut harrastaa triathlonia. Eilen olikin historiallinen päivä, Manageri lähti triathlonkilpailuihin ja minä jäin kotiin :)



Kiskon tunnelmaa

Ilmakin oli ihana, kerrankin! 15 astetta lämmintä ja myöhemmälle luvattiin 17 astetta. Ei muuta kuin pyöräkamat päälle, varusteet kuntoon ja menoksi. Jouduin itse pumppaamaan pyöränkumit, höh. Mielelläni ulkoistan sen puuhan, mutta näköjään tarvittaessa osaan...




Supi ruusujen keskellä

Pyöräily on mukavuusalueella mukavaa. Vauhtia ei ollut kuin nippa nappa 25 km/h, nautiskelumeininki. Uuteen pyöräänkin ehdin rauhassa taas tutustua, en meinaa vieläkään aina muistaa että miten päin niitä vaihteita saikaan isommaksi ja pienemmäksi. Yrityksen ja erehdyksen ja toistojen kautta jää toivottavasti jossain vaiheessa mieleen. Mainio pyörä se kyllä on ajaa, kevyt ja sipsakka.



Suosikkipyörä <3

Menomatkalla kaveri polki minut kiinni, olipa hauska yllätys. Juttua riitti ja olisi riittänyt enemmänkin, mutta kaverilla oli kovempi treeni ja menikin sitten jossain vaiheessa menojaan. Ei yksinkään ollut paha polkea, vaikka olin ajatellut että tuleekohan tylsää. 


Virta vie kelluttelijoita

Lempäälässä oli jonkinlaiset vesipelastusharjoitukset käynnissä. Hauskan näköistä kun letkassa kelluttelivat virran mukana. Tästä uusi pukuinnovaatio triathlonkisaan jos vedet eivät pian lämpiä. Tarvitaan enää kisareitti, joka kulkee myötävirtaan, siinä voisi vain kellua mukana.


Vesilahden puolellakin kävin kääntymässä

Yllä oleva kuva on otettu paikassa, missä lähdin elämäni ensimmäiselle maantiepyörälenkille. Jännitti ihan kamalasti, uusi pyörä oli ja lukkopolkimet ja kaikki! Hauskoja muistoja. Mutta se ei ollut hauskaa, että tänään olin unohtanut ladata Ambittini ja akku loppui kesken kaiken, ensimmäistä kertaa ikinä kävi näin. Toisaalta treeni oli niin kivaa, että akun loppuminenkaan ei oikeastaan harmittanut. Akku kesti kuitenkin yli pyörän kääntöpaikan, niin sain reissun kilometrit kyllä talteen. Pyöräkilometrejä tuli 75, aikaa meni kolme tuntia keskisykkeellä 134.

Kotona vaihto ei ollut ihan pikaversio, ensimmäisenä kiidin laittamaan Ambitin lataukseen ja varmuuden vuoksi latasin puhelimeen Sportstrackerin. Pitäähän sita dataa urheilusta saada :) Sen jälkeen vasta vaihdoin juoksutossut ja juoksuhousut, hörpin vähän vettä ja kulutin sen verran aikaa, että Suunto oli latautunut 15 prosenttia.



Juoksumaisemissa ei ollut valittamista

Juoksu oli mukavaa, niin kuin aina. Ei se parhaimmillaan ole kolmen tunnin pyörän jälkeen, mutta ihan tosi hyvin kulki silti. Kevyen tuntuista, syke vaan alkoi nousta vähän liikaa tuntumaan nähden, alkoi varmaan olla jo energiat loppu. Viiden kilometrin jälkeen oli vaikeaa saada syke pysymään alle 140:n, syke keikkui 141-143 paikkeilla koko ajan. Lopputulemana 10 km 1:03 keskisykkeellä 141. Suunnon 15 prosenttia kesti 9 kilometriin asti.


Täytyy juosta useammin ettei lenkkipolku kasva umpeen :)

Kerrassaan mainio päivä, tällaisia saa tulla lisää.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Etanauimari



Etanauimari
Vihnuksen suojassa harjoitteli
Etanauimari
Hetken aikaa järvellä potkiskeli

Hidas uimari oli triathlonisti 
Se kauhoi ja pullonkaulahartioita pyöritti
Se myös tunsi kaislikon jaloissaan
Silti mukana polski märkäpuvussaan

No niin, riimit sikseen, jätetään lahjakkaammille. Eilen vaan alkoi Apinaorkesteri-korvamato soimaan päässä kun olin uimassa.

Eihän tällainen vilukissa ole uskaltanut uimaan mennä, mutta eilen facebookissa treenikaveri huuteli seuraa. Olin ihan hissukseen, mutta kun kaveri merkitsi minut julkaisuunsa, en kehdannut enää kieltäytyä. Uskallettava on. Hyvä kun on rohkeampia kavereita.

Tämä kuva on maanantain kylmästä harkkakisasta. 

Meitähän meni sitten Vihnukseen useampi. Luulin, että käyn vain kastautumassa, totean, että liian kylmää ja tulen pois. Niinhän se tuntuikin ensin kylmältä, varsinkin kasvojen laittaminen veteen oli aika inhaa. Uiskenneltiin kuitenkin ensimmäiselle poijulle, siellä todettiin että eiköhän kierretä kierretä toinenkin poiju kun täällä jo ollaan. 300 metrin jälkeen rannassa todettiin, että tässähän alkaa lämpiämään, eiköhän vedetä toinenkin kierros. Ja sitten meni vielä yksi.

En ollut koskaan uinut niin kylmässä vedessä, lämpötila oli 15,5 asetta. Jännä juttu että siihen kylmyyteen tottui ja puolen tunnin uinti oli ihan ok. Hieno kokemus!

Järvessä on hauska erivärinen viiva.


Jos oli vedessä jäätävää niin olen kyllä itsekin jäätävän hidas uimari. Varsinainen etana! En ole nopeaksi itseäni koskaan kuvitellutkaan, mutta järvessä etenen niin hitaasti ja tahmeasti että se on melkeinpä huvittavaa. Ai mikä uintitekniikka järvessä? Se jäi uimahalliin :) Perässä tulen, mutta vauhti ei päätä huimaa.

Avovesi on jännittävä paikka, siellä uiminen vaatii meikäläiseltä kovasti totuttelua. Tänä kesänä en juurikaan ole vielä saanut sellaista mukavaa rentouden tuntua uimiseen. Rentous tulee sitten, kun on riittävästi avovedessä pulikoinut, sellainen mukava lämmin kesäinen sää myöskin auttaisi asiaa. Kylmällä menee osa energiasta siihen jännittämiseen, että tarkeneeko.

Positiivista on se, että yleensä ottaen avovedessä uiminen on tänä kesänä ollut helpompaa kuin aikaisemmin. Enkä tänä kesänä vielä ole uidessa pelästynyt omaa kättäni kertaakaan! Viime kesänä sain hepulin keskellä järveä kun joku siinä silmien edessä vilahteli koko ajan. Oma käsi, jep. Olen ottanut kontaktia vierellä uivaan kaveriin, enkä ole hämmentynyt siitäkään. Meitä oli Vihnuksessa sillä kertaa kolme, joten tilaahan olis siis aika vähän, piti törmäillä toisiinsa. Kerran alkoi sataa, kun olin uimassa. Siinä meni hetkeksi ihan pasmat sekaisin, vaikka mistään sen ihmeellisemmästä ei ollut kyse. Piti kuitenkin hetken aikaa totutella siihen, miltä tuntuu kun sade ropisee uidessa naamaan. Melkoisia salakavalia pelkojuttuja tuohon uimiseen vielä liittyy, mutta niitä täytyy pikkuhiljaa selättää. 

Jos sitä nopeutta tulisi vähän rentoutumisen myötä. Viime kesänä ainakin tuli, toivotaan että näin käy taas.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vässykän valinta, dns

Mennäkö vai eikö mennä harkkakisaan, siinä päivän kysymys. En mennyt, oli liian kylmä (mamis, vässykkä, jänishousu, you name it). Olisin toisaalta niin kovasti halunnut kisata, olisin halunnut mennä vähän pois mukavuusalueelta, eihän sitä koskaan tiedä koska kisassa on jäätävän kylmä. Mutta ei helkkari, 10 astetta lämmintä, sataa ja veden lämpötila on joka tapauksessa alle 15 astetta. Luultavasti noin 13. Kuka sitä nyt näin mukavaa ihmistä kuin itseään haluaisi kiusata. Ei vaan, pelkäsin ihan oikeasti että jäädyn sinne veteen, kylmänsietokykyni ei ole mainittava. Ja flunssaa en kyllä aio nyt hankkia. Joten yleisön roolissa menin taas. Onhan tässä jo 2 harkkakisaa ollutkin ja minä olen reippaana tyttönä kannustanut kummassakin. No, tiedänpähän parhaat katselupaikat.

Kun kisayleisö pukeutuu näin, sää ei ole lämmin. Pipa päässä.

11 rohkeaa oli tänään viivalla, hatunnosto ja rispektit kaikille. Kovia poikia ja tyttö! Jestas sentään, katsomossakin paleli.

Kylmää pelkäämättömia triathlonisteja

Vesi ei käyttäytynyt uidessa normaalisti, se näyttikin jäiseltä ja jähmeältä. Mutta sieltä ne kaikki kovat triathlonistit vaan tuli rantaan. Eikä kukaan valittanut.

Eikä ne superihmiset vaihdossakaan mitään lisävaatteita laittaneet, kisapuvulla menivät. Itsehän olin suunnitellut vaihtopaikalle pukeutumisbuduaarin jos olisin osallistunut. Välihousuja en olisi ehkä laittanut, mutta hanskat nyt ainakin ja jonkin paidan tai takin. Jossa olisi mennyt tietenkin tuhottomasti aikaa...

Siitä vaan pyöräkengät jalkaan ja kypärä päähän.

Olin helpottunut kun kaikki olivat juoksemassa. Juostessa tulee ainakin lämmin!

Kalustoa poikineen.

Onneksi ei itsellä sentään ihan treenitön päivä ollut. Olin juoksutreeneissä ennen kisaa. Jos olisin osallistunut kisaan, olisi pitänyt singahdella kiiruulla paikasta toiseen ja juoksutreenikin oli sen verran kylmänkostea, että sen jälkeen piti ottaa lämmin suihku ja pukea paljon päälle. Selittelyt sikseen, mutta juoksutreeni oli kyllä taas ihan huippu! Tassuteltiin mäkeä ylös ja alas. Sain ylämäkitekniikkaan uuden ajatuksen, jonka avulla mäet saattavat nousta kevyemmin. Uudet tekniikkajutut ovat aina niin inspiroivia, että melkein tekisi mieli tästä vielä lähteä jotain ylämäkeä tahkoamaan. Ehkä nyt kuitenkin vaan sulattelen tätä ja kokeilen livenä jonain toisena päivänä.

Saadaan muuten ennusteen mukaan kohta muutama sateeton päivä, lämmintäkin melkein 15 astetta! Kyllä sitä ihminen on taas pienestä iloinen!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Rupisia riimejä ja karmeita tarinoita juhannuksesta

Lämpötila kieppuu kymmenen asteen kummallakin puolella, välillä ropsahtaa sadekuuro, tuuli ujeltaa nurkissa, järviveden lämpötila on 13 astetta. Kuulostaa huhtikuulta, mutta onkin suomalainen juhannussää. Erikoista, kylmin juhannus kolmeenkymmeneen vuoteen. Ensi viikolla pitkän aikavälin tilastoista selviää, oliko nyt kylmin juhannus ikinä.


Syyttömänä syntymään sattui hän
tähän maahan pohjoiseen ja kylmään

Konsertoin, toisin sanoen
rämpytän lanttia anoen

Treenien osalta on ikävää kun on kylmää, mutta kaikesta onneksi selviää vähän soveltamalla. Aatonaatto torstai oli joka tapauksessa lepopäivä, juhannus alkoi kesäjuhlissa Eppu Normaalin keikalla. Olin nähnyt Eput viimeksi Aitoon Honkalassa 80-luvulla, joten oli jo aikakin käydä taas keikalla.


Jokainen päivä
synnyttää yön
jokainen rakkaus
surutyön
Jokainen hetki historian
jokainen kertoja
tarinan 


Eturivin paikka paras paikka!

Eturivin paikka kruunasi keikkaelämyksen. Pojilla (yli viisikymppisiä jo toki, mutta niin kovin poikamaisia ovat) näytti olevan hauskaa, niin myös yleisöllä. Repullinen hittejä saatiin kuulla ja laulujen sanat osattiin tietenkin ulkoa.


Suomalaiset ovat hyvin harrasta kansaa
ne kirkonmenot aina aikaan saa
oli seurat, sirkus taikka huumoria hurttia
on naamat kuin ois syöty yoghurttia

On onnellisten tähtien alla näin
tarpeetonta olla alla päin


Juhannusaattona oli tietenkin treeniä ennen illan grilliruoka-sauna-komboa. Piti mennä pyöräilemään, mutta Suomen kesähän sieltä ripsautti kunnon sadekuuron ja latisti polkemishalut. Kuuro loppui, mutta märät tiet ja kylmyys eivät houkutelleet satulaan, joten juoksemiseen oli tyytyminen. Ja mukavaahan juokseminen on, ellei melkeinpä parasta.


Siis älä siitä huoli, näinhän täällä käy
aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy
Tuuli ajan mittaan pilvet valjastaa
ikuisuuteen karkaavat tähdet paljastaa



Meillä on maailma
ja tuulet sen
sinulle laulan
ja sinä kuulet sen

Juoksun jälkeen oli pakko päästä testaamaan upouusi Headin turvakelluke. Sinne voi laittaa tavaraa sisään, autonavaimet, puhelimen ja vaikka vaihtovaatteet - kaiken pitäisi pysyä kuivana. Puhelimella ei lähdetty heti testaamaan, laitettiin testiksi vessapaperia sisälle. Kyllä se tuntui kuivana pysyvän. Ehkä puhelimen varuiksi laittaisin kuitenkin vielä vesitiiviiseen pussiin.


Nyt istun alas, panen reppuni laulamaan,
tarinaa kertomaan

Tarinaa menneistä, aa, markoista penneistä


Must on tullu urheiluhullu

Veden lämpötila oli tosiaan 13 astetta, joten mitään pitkää treeniä siellä ei pystynyt tekemään. Pulikoin avantouintitossuissa, joten varpaat eivät jäätyneet, mutta sormet kyllä sitäkin enemmän, ja kasvot tietenkin.


Ja kun aallot rantautuu
ja loistaa kuu
mä lennän ja pois jää kaikki muu


Onko kylmää? No on!

Brr. Olipa hyytävä kokemus. En tiedä mikä oikeasti on oma lämpötilarajani uinnissa. 13-14 asteessa en kyllä usko pystyväni edes sprinttimatkaa uimaan.

Katson ulos ikkunasta
kai tää on mesta nasta
En tiedä paremmasta



Juhannuspäivänä sää ei ollut juuri sen kummempi, siihen sopi kevyt lyhyt juoksu. Ja hyvät venyttelyt siinä jalkapallopeliä katsellessa. Oli muuten ensimmäinen peli jota katsoin, siitäkin jaksoin katsoa vain ensimmäisen erän. Jalkapallo on nimittäin aika tylsää katseltavaa vaikka onkin maailman suosituin urheilulaji. Mutta suosikkijoukkueeni on Saksa! Mitään en jalkapallosta ymmärrä, mutta Saksa on kiva maa. Eikä ole ensimmäinen kerta kun näin vahvoilla perusteilla valitsen suosikkijoukkueen. Ala-asteella minulta kysyttiin että kumpi on parempi, Ilves vai Tappara. En tiennyt mitä ne ovat, mutta Tappara kuulosti paremmalta ja sanoin että se on parempi. Suosikkijääkiekkojoukkueeni on siis myös aikanaan hyvin vankoin argumentein valittu!



Oranssit on turvapoijuja, vaikka ne näyttää uimarin päältä :-o

Tänään ihmettelin taas sääennustetta, joka lupaa sadetta aina vaan. Ei muuta kuin Mustaanvuoreen kiipimään mäkeä ylös. Neljä kertaa ylös ja alas, kyllä tiesi treenin tehneensä vaikka en maksimisykkeitä edes hakenut. 


Takaisin sateesen
Öisille kaduilleni kun astelen
Pisaran poskeltani nuolaisen
Sadepisaran suolaisen

Talvisin täällä lasketellaan.

Huomenna olisi seuran harkkakisa. Joutuu muuten aika kauas pois mukavuusalueelta taas, jos tuo sääennuste pitää paikkansa.



Tänään ei tosin ole satanut niin paljon kuin on luvattu, mutta lämpötila on kyllä pitänyt paikkansa. Tiistain +16 astettahan on jo yhtä juhlaa! 


Joessa varpaat viilenee,
kun kattoo vaan ettei kalat haukkaa
Aurinko on mukava kaveri 
mutta onneksi kaukana


torstai 12. kesäkuuta 2014

Liebster award -tunnustus ja haaste

Sain ihanan tunnustuksen Liikuntapäiväkirjan Jaanabalta :)



Säännöt:
1. Postaa palkinto blogiisi.
2. Kiitä bloggaajaa, joka antoi palkinnon sinulle ja linkkaa takaisin hänen blogiinsa.
3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Vastaa nimeäjäsi 11 esittämään kysymykseen ja aseta 11 kysymystä sinun ehdokkaillesi.
5. Nimitä 11 bloggaajaa, jolle tahdot tämän palkinnon antaa.
6. Ilmoita ehdokkaillesi, että olet nimennyt heidät
.

Eilen illalla oli hurjan kaunista ja lämmintä.

11 satunnaista faktaa itsestäni:

1. Lapsena olin kamalan ujo. Sitä on ehkä vaikea uskoa nykyään. 

2. En pidä astianpesukoneen tyhjentämisestä yhtään.
3. Olen luonteeltani tunnollinen mutta myös melko huithapeli. Hassu yhdistelmä, mutta käyttäytyminen riippuu siitä kuinka tärkeä asia on.
4. Olen kaikkiruokainen, mutta maksaruokiin en koske. *puistatus*
5. Innostun helposti.
6. Inhoan ruokakaupassa käymistä. Tulen siitä ärtyneeksi.
7. Haluan joskus pystyä tekemään yhden leuanvedon. Ja pystynkin, en vaan tiedä vielä koska :)
8. Ihmettelen sitä, miksi suomalaiset eivät tervehdi lenkkipolulla. Eihän sellainen jossain Keski-Euroopassa tulisi kuuloonkaan. Suunnittelen usein tervehtiväni tuntemattomia kanssahölkkääjiä, mutta sitten en kehtaakaan.
9. Tykkään Kummelihuumorista. Lentäjä-sketsi ja pelikaani turbiinissa naurattaa aina :D
10. En koskaan torkuta herätyskelloa.
11. Luulen, että syön enemmän kasviksia ja juureksia kuin suurin osa ihmisistä.


Tänään oli sateista ja harmaata. Tuo pilvi on kuin haukkaava hippo.


Jaanan kysymykset minulle:



1. Oletko onnellinen ja mikä sen tekee? Jos et ole mikä tekisi sinut onnelliseksi?
Olen ihan hölmön onnellinen omassa elämässäni. Onnellisuus syntyy omasta asenteesta elämään ja positiivisuudesta.
2. Mikä on hienointa mitä sinulle on tapahtunut viimeisen vuoden aikana?
Nyt mennään varmaankin urheilusuoritusten saralle. Olen viimeisen vuoden aikana osallistunut ensimmäiselle triathlonin puolimatkalle, voittanut ikäsarjan SM-kultaa duathlonissa ja pyöräillyt 217 kilometriä putkeen.
3. Mistä asioista pidät itsessäsi?
Positiivisuus, iloisuus, joustavuus. Kanssani on helppo tulla toimeen.
4. Millainen olet kun suutut?
Hiljainen.
5. Onko kodissasi siistiä?
Välillä, mutta sitten taas tulee joku ja sekoittaa kaiken eikä laita tavaroita paikalleen eikä imuroi. Harrastuksiin menee niin paljon aikaa, että joskus on vaikea ehtiä siivoamaan sen tyypin sekoittamia paikkoja.
6. Minkä lemmikkieläimen ottaisit jos nyt ottaisit?
Kissa - en voisi kuvitellakaan mitään muuta.
7. Miten haluaisit elämäsi elää?
Terveenä, onnellisena ja tyytyväisenä.
8. Kännäätkö? Milloin viimeksi?
Muutamaan viinilasillista tai paria olutta ei luultavasti lasketa kännäämiseksi. Eli varsinaisesta kännäämisestä on kyllä niin paljon aikaa, että en edes muista koska.
9. Mitä harrastit lapsuudessasi ja nuoruudessasi? Harrastatko vielä samoja asioita?
Harrastin lukemista ja pianon- ja haitarinsoittoa. Lukemista harrastan edelleen. Tällä hetkellä en soita, mutta uskon palaavani noihin soittimiin ehkä joskus.
10. Mistä piirteistä pidät muissa ihmisissä?
Positiivisuus, iloisuus, rehellisyys, älykkyys, avoimuus.
11. Jos sinun pitäisi ottaa tatuointi nyt niin minkälaisen ja mihin sen ottaisit?
En ota tatuointia. Jos pakotettaisiin, ottaisin hyvin pienen kissan jonnekin mistä sen saa helposti piiloon.

Kukat meinaa että nyt on kesä. Ja niinhän se onkin.

Minun kysymykseni:
1. Millainen on maailman paras aamupala?

2. Mikä on paras neuvo jonka olet ikinä saanut ja keneltä sen sait?

3. Millaisen auton ostaisit jos voittaisit lotossa / vai ostaisitko ollenkaan?

4. Mistä aikaasaannoksestasi, teostasi tai taidostasi olet ylpeä?

5. Jos pääsisit aikakoneeseen, mille vuosikymmenelle (tai -sadalle) matkustaisit? Miksi?

6. Mitä kirjaa luet juuri nyt? Jos et lue kirjoja, niin kerro vaikka että mitä lehteä luet?

7. Mikä ruoka on bravuurisi keittiössä?

8. Mikä biisi on paras juuri nyt?

9. Kirjoitatko kauppalistan vai mietitkö vasta kaupassa mitä tarvitset?

10. Mitä urheilulajia seuraat mieluiten tv:stä?

11. Puhutko murretta vai yleiskieltä?

Haasteen laitan eteenpäin seuraaville kivoille blogeille:
Elämää ja Ameriikkaa
Jonna1983
Kaukomara
Läskimaija
Ninnin energianurkkaus
pistePISTEpiste
Punatulkku
Rahkamuija
Treeniä, traumoja ja trikoita
Triangaa ja ashtangaa
Triathlonvaimo



sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

217 km Pirkan pyöräilyä aurinkokannella

En edes tiedä miten aloittaisin kun olen niin hämmentynyt ja onnellinen! Pyöräilin Pirkan Pyöräilyssä 217 kilometriä Kaupin Kanuunoitten 30 km/h -nopeusryhmässä. Maaliin asti, jee!

Mentiin treenikaverin kanssa ihan tekemämme plan A:n mukaisesti. Meillä oli siis takataskussa myös plan B ja plan C =) Ykkössuunnitelman mukaisesti pyöräillään Kanuunaryhmän mukana maaliin. Näin tehtiin!

Etukäteen en suostunut jännittämään, kun sen viikolla niin päätin. Nyt oli sen verran iso pala purtavana, että hulluksi olisin tullut jos olisin vielä jännittänytkin. Ajattelin, että pyöräilen klassikon verran, 134 km, ja sitten siihen päälle tulee vielä pikku lenkura. "Pikku" 83 km. Keskitin energiani tankkaamiseen, energianpuutteeseen tämä suoritus ei kaadu. Onnistuinkin tankkauksessa hyvin kun en tänä aamuna meinannut aamupalaa saada syötyä kun olin jo valmiiksi niin täynnä. Ja energia kyllä riittikin, siinä määrin kuin se etukäteen tankattuna on mahdollista.

Aamulla kamat autoon ja jäähallille. Hallilla nähtiin tuttuja ja juteltiin, aika meni nopeasti ja sitten jo siirryttiinkin lähtöryhmiin. Mentiin heti vetävän telaketjuryhmän perään, siinä pitäisi olla paras paikka ajaa. Siihen vaan rohkeasti vaikka en edes tiennyt pysynkö kyydissä :) Alkumatka olikin leppoisaa rullailua, ei ollut edes ylämäkiä. Melkein liiankin helppoa. Se oli oikeasti aurinkokannella ajamista! Aurinkokannella siis pyöräillään kun mennään ryhmässä hyvässä peesissä eikä tarvitse tehdä juurikaan töitä.

Orhit hirnuu aamulla tien päälle

Pitihän niitä ylämäkiäkin kuitenkin polkea. Ihan itse. Pysyin aika hyvin mukana, kun Kanuunajuna hidasti ylämäissä. Niissä minun heikoissa kohdissani. Ensimmäinen pikainen huoltopysähdys oli 65 km:n kohdalla Frantsilan Kehäkukalla. Ehti nopeasti käydä vessassa. Pulloja en ehtinyt täyttää, kun pingoin kuin aropupu paikalle kun näin lähtemässä olevan Kanuunaryhmän! Paitsi että se oli 32 km/h-ryhmä. Onneksi en siihen lähtenyt. Ja juomapulloissakin oli vielä hyvin juotavaa ja seuraavalle huollolle ei ollut pitkä matka.

Tässä välissä muuten putosin vähän vauhdista ensimmäisen kerran. Yhteen ylämäkeen ei himmattukaan niin kuin muihin, ja siihen jäin. Välimatka kasvoi edellä menevään ja miestä meni vasemmalta ohi minkä ehti. Tipahdin monta "sijoitusta". Muuten ei väliä, mutta tiesin että treenikaverini huolestuu. Minullahan ei mitään hätää peremmällä ollut, olin taas hyvin kyydissä hetkellisen ylämäkijunnauksen jälkeen. Treenikaveri onneksi sai väliaikatiedon että kaikki ok. Kyllä siellä taaempana tulee toinen vihreäpaitainen vielä.

Seuraavaksi pysähdyttiin Komin huoltopisteellä vartiksi, sai syödä keittoa ja juoda kahvia. Se oli nopeasti hotkaistu eväs.

Kuruun päin mennessä on tienpätkä, jossa jään aina. Ylämäki-alamäki-settiä ihan koko ajan. Jään ylämäessä, jään alamäessä (hyvin usein, koska arkailen). Vieressä ajeleva pyöräilijä sanoi, että onpas tämä hieno pätkä! Minä vaan koitin selviytyä ja toivoin että kaikki mäet lanattaisiin matalaksi. Tipahtelin silloin tällöin, mutta selvisin. 

Ajelu oli muutoin mukavaa, juttuseuraa oli melkein koko ajan. Aikakin kului huomaamatta, kun pilkoin matkan mielessäni pieniksi pätkiksi: seuraavalle huollolle, nyt on poljettu klassikko 134 km, sen lisäksi on enää se 83 km:n pikkulenkura, se kahtia jaettuna on pari neljänkympin lenkkiä, neljänkympin lenkki taas on Seinäjoen duathlonin pyörämatka... Viihdytin (ja huijasin) itseäni moninaisin tavoin. Ei sitä 217 kilometriä viitsinyt yhtenä könttänä ajatella.

Pikaiset pysähdykset tehtiin myös Muroleen ja Terälahden huoltopisteillä. Pullot pysyivät hyvin täysinä ja huoltopisteeltä sai muun muassa suklaata - suklaa harvoin on maistunut niin hyvälle!

Tiedättekö, mikä vaivasi matkalla eniten? Ei jalat, ei ahteri, ei selkä vaan se peukalon lihas joka on kämmenen puolella. Aika paljon jouduin ajamaan jarrukahvoilta, ehkä siihen tuli liikaa painetta mutta ai jeekura se sattui loppumatkasta. Molemmissa käsissä. Ja sormet oli ihan jökissä ja puutuneet. Vasemman peukalon pää on vieläkin ihan tunnoton. Siitä jarrukahvoilla seisoskelusta nekin. Sen verran vauhti heijasi, että välillä rullasi liian lujaa ja sitten vaan jarrua oli pakko painaa.

150 kilometrin kohdalla taisin sanoa ensimmäisen kerran, että reisissä muuten tuntuu jo ajaminen. Toisen fillaristin kanssa mietittiin, että olisi se kai kumma jos ei jo tuossa vaiheessa elämän pisimmällä pyörälenkillä tuntuisi. Muutoin pärjäsin, mutta ne ylämäet alkoivat tuntua. 

Loppumatkasta tuli jonkinlainen vauhdikkaampi nykäisy vetojoukoilta mäkisessä kohtaa - tai sitten olin jo niin väsynyt että mäet tosiaan tuntuivat. Yhdessä mäessä aloin jäämään jo sen verran, että oli hilkulla etten lähettänyt kaverille sanaa, että "nyt se toinen vihreäpaitainen jää". Sitten mietin, että nyt on ehkä 40-50 kilometriä maaliin, en kyllä hitto vieköön tässä vaiheessa jää! Selviäisin tästä kyllä maaliin yksinkin, mutta haluan kokea sen, kun maalialueella kuulutetaan "Kaupin Kanuunoitten keskinopeusryhmä 30 km/h saapuu maaliin"... Sitä olen kuunnellut jo kolme vuotta maalialueella tultuani klassikolta, nyt kyllä menen enkä meinaa! Sisulla runttasin sen ylämäen, onneksi reitti oli tuttu ja muistelin että kovin paljoa ei kamalia ylämäkiä enää pitäisi tulla. Jos olisi tullut vielä yksi, jossa porukka olisi ottanut jonkun irtioton, minun selkärankani olisi katkennut höyhenellä. Aika rajoilla oltiin. Mutta sitten kyllä tosiaan helpotti, niin kamalaa tunnetta ei tullut enää. Kanuunat vetivät letkan loppumatkan letkeästi rullaillen maaliin. Kivasti muuten porukan muut pyöräilijät tsemppailivat!

Viimeiset 10 kilometriä hymyilin kuin hangon keksi :) Täältä tullaan maaliin, ihan varmasti! Maalialueella ei kyllä tällä kertaa kuulutettu meidän ryhmää ollenkaan, että se siitä odotuksesta. Tsemppasi se ajatus kuitenkin minut pieneen rutistukseen.

Maali! YES!


Maalissa käytiin vielä juoksemassa pikku lenkki. Ihmeen normaalilta tuntui (hidas) juokseminen, vaikka pyörän päällä mietin että mitähän siitä tulee ja onnistuuko juokseminen ollenkaan. Urheilujen jälkeen maistui kalasoppa ja lätyt. 

Pyöräretkellä viihdyttiin taukojen kanssa kaikkiaan 7 tuntia 50 minuuttia. Ajoaika oli 7 tuntia ja 12 minuuttia. Suunnosta meni akku vajaan seitsemän tunnin kohdalla, pöh. Enpä tosiaan ollut mitään näin pitkää harjoitusta ikinä tehnytkään, eli vähän yllätyksenä tuli.

Tätä en uskaltanut kertoa aikaisemmin (kun en itsekään halunnut sitä ajatella):
Kuinka huonosti voi pitkään pyöräilyyn valmistautua, siitä en ole esimerkki kenellekään. Olihan sitä pyöräilyä huhtikuussa Toscanassa, mutta niissä maisemissa ei kilometrejä keräilty. Toukokuussakin pyöräilin kamalan vähän. Pisin pyörälenkki tänä keväänä 93 km. En kehdannut edes kertoa kenellekään :D Ja muutenkin pisin ikinä ajamani pyörälenkki on ollut 134 km (Pirkan pyöräilyn klassikko). Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin - olisinko päässyt enemmillä pyöräilykilometreillä vielä virkeämpänä maaliin?

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Mitä kaikkia lajeja mahtuu yhteen viikkoon

Maanantaina juoksua ja maastopyöräilyn alkeita, tiistaina polkujuoksua, keskiviikkona suunnistusta ja perjantaina avovesiuintia. Kuulostaako triathlonistin viikolta? Monipuolista :) Treenitunteja ei tullut paljon mitään mutta ei toisaalta ehtinyt yksikään laji kyllästyttää! 

Mitään treeniohjelmaahan en noudata, mutta neuvoja kysyn aina ja paljon. Maanantaina treeneissä kysyin valmentajalta neuvoja, miten tämän viikon hoidan, että selviän Pirkan pyöräilyn 217 kilometristä. Kerroin, mitä olen suunnitellut, ja kerroin myös, missä on neuvotteluvaraa. Treenikaveri kyllä sanoi, että "tuo ei Soile kyllä kuulosta siltä että sulla olis missään juuri neuvotteluvaraa". Vähän neuvoja tuli mutta mitään ei kielletty. Hyvä niin.


Suunnistusreitillä oli jättiläiskivi

Tiistai-iltana putkahti ilmoille pienimuotoinen paniikki. Miten ihmeessä olen menossa pyöräilemään noin pitkän matkan. Apua. Pitkiä lenkkejä olisi tarvinnut tehdä enemmän, mutta elämä on valintoja. Oli Seinäjoen duathloniin valmistautumista ja kisaviikonloppua ja muita koottuja selityksiä. Minkälainen pyöräkunto minulla on...?Aikaisemmin ajattelin sen olevan ihan hyvä ja parantuneen viime vuodesta mutta nyt tuli paniikkihetki - ei se varmaankaan ole riittävän hyvä, ei varmaankaan ole parantunut tarpeeksi ja mitätästänyoikeentulee. Pitäisikö sittenkin vaihtaa klassikolle ja ajella tutusti ja turvallisesti 134 kilometriä. Varmaan se vaihto vielä onnistuisi. Unikin karkasi, se on minulle epätavallista (valvoin ehkä 15 minuuttia tätä asiaa huolehtien, että sen isommasta valvomisesta nyt ei ole kyse, mutta kun normaalisti nukahdan kun laitan pään tyynyyn).


Lintutornikin oli siellä keskellä ei mitään.

Aamulla viesti treenikaverille jonka kanssa olen menossa Pirkan pyöräilyyn. "On vähän paniikkia ilmassa". Kaveri soitti, rauhoitteli ja puhui minut ympäri. Sanoin kyllä että en halua olla jarruna kun kaveri on vahvempi pyöräilijä. Minut vakuutettiin: mennään yhdessä, jos pudotaan ryhmästä niin minun ei tarvitse vetää, mennään sitä vauhtia mikä hyvältä tuntuu. Jaaha. Eli en vaihda matkaa. Voiko noin ihanaa treenikaveria ollakaan. Lopuksi vielä "ota lenkkarit mukaan niin juostaan vielä vähän pyörän jälkeen". "Juu", vastasin. Mitä ihmettä miten tässä näin kävi?


Missä me ollaan.

Siihen kyllä lopetinkin murehtimiset, mitä sitä turhaan. Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää. Nyt vain tankkaan ja luotan itseeni! Huomiselle on luvattu kivaa säätäkin, että kyllä kelpaa pyöräillä!

Keskiviikon suunnistusreitti, helppo kolmonen, ei ollut helppo. Kartta näytti hankalalta ja maasto oli hankalaa ja hidaskulkuista. Jos olisin ollut matkassa yksin, olisin siellä varmaan vieläkin. Huh. Ukkonen pyöri ympärillä, ennen suunnistusta ukkoskuuro oli mennyt juuri ohi, jäljellä oli vain kuuma ja hikinen ilma, ja suunnistuksen jälkeenkin pukkasi vielä kunnon rankkasateen. Metsässä ollessamme ei satanut, siellä ei kastunut muuta kuin tossut kun pulahdin johonkin suohon.

Eilen illalla ukkoskuuron jälkeen kävin avovedessä pulahtamassa. Ensin vesi tuntui kylmältä, mutta vähän ajan päästä se oli jo tosi lämmintä. Ja uiminenkin oli aika mukavaa. Jestas, alanko tykkäämään avovesiuinnista?


Tämä on avokallio, sen minäkin metsässä tunnistan.

Fysioterapeutilla ja akupunktiossakin kävin huollossa viikolla. Akupunktiossa laitettiin neuloja kohtiin, jotka edistävät fyysistä suoritukykyä. Hassua, en itse asiassa tiennyt että akupunktiolla voi olla vaikutusta myös suorituskykyyn. Ja koska minun kroppani tuntuu akupunktiosta tykkäävän ja ottavan sen hyvin vastaan, niin oletan, että huomenna siis on varsinainen tempotykki Pirkkahallin lähtöviivalla! Hah!

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Numerolappu rinnassa nautiskelua - Inov-8 Trail cup Suolijärvi

Tänään oli viimeinen Inov-8 Tampere Trail cup polkujuoksusarjan osakilpailu. Yhteensä osakilpailuja on ollut viisi, kaikki Tampereella toinen toistaan hienommissa paikoissa. Itse olen ollut vain kahdessa viimeisessä mutta kaikki Tampereen maisemat on hienoja. Ja sain kuulla että osallistujien palautetta on kuultu ja ensi vuonna järjestetään näitä taas! 5.5.2015 on ensimmäinen kisa, laittakaa kalentereihin!

Tänään tassuteltiin Hervannan maisemissa. Minäkin olen asunut Hervannassa opiskeluaikoina, se oli hyvä paikka asua. Hienot lenkkimaisemat oli jo silloinkin öö ehkä kaksikymmentä (huh!) vuotta takaperin, vaikka en silloin tainnut lenkillä juuri käydäkään.

Voi elämän kevät kun reitti oli taas niin hieno! Reiteistä on muuten ollut tosi hyvät kuvaukset, joita on voinut lueskella etukäteen. Suolijärvi-stagen reittikuvauksessa sanottiin kaikki olennaiset yksityiskohdat: alun nousu, kivikkoisuus, pitkospuut ja viimeinen vaativa nousu. Kiva juosta kun suurinpiirtein tietää mitä tuleman pitää.

Ennen lenkkiä verrasin reitin loppupätkän maisemissa.

Oma suunnitelma oli tänään juosta kivaa rentoa vauhtia, EI kisavauhtia ollenkaan. Täytyy vähän ennakoida jo viikonlopun koitosta eikä vetää ihan hapoille tässä vaiheessa. Tämä oli kyllä etukäteen mietittävä ja sisäistettävä huolellisesti: numerolappu rinnassa eikä saa mennä täysillä. Miten se tehdään?

Olin päättänyt. Laitoin kotona päälle värikkäitä juoksuvaatteita ja kuvittelin olevani menossa sunnuntailenkille. Päivitin fasebuukkiin että numerolappu rinnassa mennään nautiskellen. Se on sitten julkinen häpeä jos menenkin liian kovaa. 

Onnistuin! Keskisyke 158. Alle 160 olevaa sykettä hain, ja sen sain. Kyllä siellä poluilla koko ajan piti vähän vahtia pitää ettei karkaa. Poluilla juostessa minulla syke nousee todella helposti.

Juoksun aloitus oli melkoiseen ylämäkeen. Mielessä oli vaan että nyt rauha maassa. Sen verran kova oli ylämäki, että syke nousee joka tapauksessa, ei tarvitse yhtään yliyrittää. Ja kaikki saa mennä ohi jotka haluaa.

Polulle siirryttäessä huomasin taas saaneeni täydellisen paikan. Edessä juoksi muutama ihminen, sitten edessäjuoksijat vähenivät yhteen mieheen, joka myös karkasi näkyvistä. Perässäkään ei näkynyt eikä kuulunut ketään. Ihan yksin juoksin koko matkan! Mietin välillä, että olenkohan ihan oikeasti viimeinen... 

Kiva juosta kauniissa paikassa.

Reitti oli kerrassaan upea, pyörittiin kahden eri järven ympäristössä. Suolijärven ja Särkijärven maisemissa. Juuri ennen kisaa alkoi vähän vettä ripsua taivaalta, mutta sitten se taisi loppua, ei ainakaan juostessa haitannut. Päinvastoin, ilma oli raikas ja hyvä hengittää. 

Polut ovat kyllä melkoista tikuttamista. Kun en osaa kunnolla, niin tuntuu, että askeleet on välillä enemmän jarruttavia kuin eteenpäin vieviä. Erityisen hyvä treeni oli taas minunlaiselleni juoksijalle. Askeleeni on vähän sellainen laiskan maratoonarin askel, mieluusti hyvin matala eikä lennokas ollenkaan. Olen opetellut kintun ja polven nostamista, ja tällaisilla poluillahan on vaan pakko jalkaa nostella, muuten kompastuu. Hyvin vähäisellä polkujuoksukokemuksellani sanoisin, että tämä reitti ei ollut teknisesti kovin vaikea. Tai sitten tulin vaan niin rauhakseen että oli aikaa miettiä mihin astuu enkä juurikaan kompastellut.

Arvatkaas mitä myös tein reitin varrella... Valokuvailin muutamaan otteeseen :) Kai se on kisassa ihan ookoo jos ei kerro kenellekään? 

Tässä kohtaa oli pitänyt kiivetä portaita ylös ja sitten avautui tällainen jäätävän upea maisema. Otin muutaman kuvan niin syke ehti laskea hyvin.

Olin maalialueelta katsottuna Suolijärven vastakkaisella rannalla juoksemassa kun alkoi kuulua maalialueen kuulutuksia ja höpinöitä. Vähän aikaisemmin olin nähnyt kyltin "3 kilometriä maaliin". Mitäs ne siellä kuuluttaa? Ai, voittaja tuli maaliin! Jestas! 25 minuuttia ja risat! Minulla siinä vaiheessa oli vielä vähän matkaa :)

Tässäkin pysähdyin kuvaamaan vaikka kisa oli kesken. Sielu ja mieli lepää maisemassa.

Reitin lopussa oli Nousu isollä ännällä. 35 metrin nousu melkein umpipusikossa. No ei nyt ihan umpipusikossa mutta "polku" oli kapea, minun mielestäni se oli kyllä ihan metsärinne vaan mitä pitkin noustiin. Kävelin, ei viitsinyt hapottaa kun ei ollut kiire.

Kun pääsin ylös ja alkoi tasaisempi metsäosuus, niin hupskeikkaa näin yhtäkkiä selän! Mistä se siihen tuli! Kiinni! Eikun minun piti juosta rauhassa oma juoksu. Kisavietti taisi nostaa päätään... Alle kilometri matkaa maaliin, kai nyt loppukiriä voi vähän ottaa? Kun muuten olen malttanut mennä rauhassa. Jos nyt ainakin ihan vähän matkaa tossuttelen reippaampaa askelta ja katson läheneekö selkä yhtään.

Metsässä ei oikein ole aina selvillä, missä edellä menevä menee, kun ei ole näkyvyyttä, mutta sitten kun taas näkyi niin olin saanut jo hyvin kiinni. Tiesin, että loppupätkä on leveää ja nopeaa latupohjaa ja se on ihan juuri käsillä. Rymistin metsästä pois kuin hirvi ja annoin latupohjalla palaa sydämeni kyllyydestä, voimiahan oli vaikka kuinka kun en ollut niitä metsään ja poluille jättänyt. Ohi meni että heilahti ja kisaminä oli yhtä hymyä viimeiset 400 metriä! Ihan niin kuin sillä ohituksella olisi ollut mitään väliä, mutta hauskaa se oli :)

Maalissa olin ajassa 0:44:42, matka oli siis 6,9 kilometriä. Täällä on tulokset. Olin kuntosarjassa sijalla 18/25. Aika mahtavaa on mennä tällaiseen juoksutapahtumaan tekemään hyvä treeni ilman sitä pölhöä kisafiilistä (no oli sitäkin se viimeinen 400 metriä). Toiset on tehneet valmiit ohjatut polut ja minä saan vaan juosta. Maalissa saan urheilujuomaa ja Fastin proteiinisipsejä. Aika täydellistä. Kiva ilta ja tapahtuma!

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Maastopyöräkurssi osa 1: ketjut poikki

Maastopyöräilyn alkeiskurssi - sellaista en ole käynytkään ja sellainen minun, maailman kehnoimman maastopyöräilijän, ehdottomasti pitää käydä. Kaupin Kanuunat, tamperelainen pyöräilyseura, järjesti tähän mahdollisuuden. Kaksi kertaa, ei sido liikaa aikaa (kun ei tämä päälaji kuitenkaan ole) ja jos siellä jotain vaikka oppisi. Täydellistä! 

Tänään oli ensimmäinen kurssipäivä, tapaaminen Lamminpään urheilumajalla. Tupsahdin paikalle Managerin maastopyörän kanssa, minullahan ei ole omaa. Ensin käytiin läpi varusteita ja katsottiin pyörän ilmanpaineet. Minultahan lähti heti varmaan puolet paineista pois. Maastopyörälenkillä on aina hyvä olla mukana vararengas (köh, ei ollut...), pikaliitin ketjun korjaamista varten (mikä se on, nevahööd), juotavaa, energiaa ja mahdollisesti kyypakkaus. Tamperelaisilla on kuulemma lenkillä panaania ja pääkaupunkiseudulla natustellaan pähkinöitä. Niin se vaan menee, en tiedä miksi.

Paikalle tullessani olin jo bongannut jonkinnäköisiä esteitä ja syke oli pompannut hermostuksesta korkealle. En aja. Ainakaan tuosta isosta. 


Hirvitysesteet, tuostako muka pitäisi ajaa?


Kurssin vetäjä totesi, että kaikilla on hyvät välineet ja sennäköistä porukkaa, että homma sujuu. Siihen oli kyllä pakko todeta että ulkonäkö pettää... Jaettiin porukka kolmeen osaan ja alettiin harjoitella erilaisia juttuja. Ensimmäisenä oli tuo pahin painajaiseni, esteet. Ensin ajettiin mahdollisimman hitaasti ja tasapainotellen. Sitten käytiin läpi, miten esteet pitää ajaa ja vetäjä näytti mallia. Täysjoustolla kuulemma voi vähän ottaa kiinni tukkiin. Apua mitä mää teen mullaontäysjousto. Ei se minulla kuulemma ota. Ja minulle näytettiin, että minun pyörässäni on sellainen juttu joka suojaa eturattaita. Bashring se on sanoo Manageri. 


Tälleen näin, helposti vaan!


Ei helkkari. Ei parantunut liikaa ajatella, mentävä oli. Ensin helppo leveä lauta. No menihän se pyörä siitä ihan nätisti. Tsadaa, uskomatonta! Siitä vaan seuraavaksi kapealle lankulle. Ihan ohimennen tuli mieleen, että lankulle kävelyhän on teloitusmenetelmä. Entäs lankulle pyöräily? Viimeisenä kammottava tukki, ja niin vaan ajoin siitäkin. Monta kertaa. Pelotti. Ajoin silti!

Seuraavaksi ylämäkialamäkiharjoitus. Pienellä vaihteella etukenossa tuups rinne ylös ja taakse nojaten pehva takana viuuh rinne alas. Se oli ihan kivaa kunnes piti tulla yksi vielä jyrkempi lyhyt töppärä alas. Siis niin jyrkkä, että yksin en kuuna kullanvalkeana olisi edes yrittänyt. Nyt en kehdannut olla tulematta... Tulihan se pyörä siitäkin. Ja kun se tulee kerran niin sittenhän se tulee vielä monta kertaa. Kun vaan kerran uskaltaa, toistot on jo helpompia!

Kolmas harjoittelupiste oli myös alamäkeen. Ensin harjoiteltiin pyörän mukana elämistä ja vartalon kallistelua ja hallintaa. Voi jukra tuollaiset on kyllä minulle niin hyödyllisiä harjoituksia. Minulle, joka teen kaikki käännökset pyörällä niin laajoina että hyvä kun tie riittää. Varmasti saan hyötyä myös maantiepyöräilyyn. Sitten ajettiin alamäkeen mutkittelurataa. Ei mennyt hyvin eikä kovaa, mutta meni. Siinä kun vielä tosiaan oppisi olemaan rentona. "Ahteri ylös ja anna sen pyörän elää."

Sitten oltiin opit opittu, ja maastoon mars. Minun maastoajokokemuksenihan on hyvin rajoittunutta, kaikki kerrat mahtuu vielä yhden käden sormiin... Porukan perässä vaan ja vauhtia masiinaan. Siinä alkutaipaleella tasaisella pätkällä pyörästä kuului jokin ääni ja minulla loppui polkeminen kun tyhjää pyöri. Huusin "Tekninen!" niin kuin oltiin opetettu mutta niinhän se kärki oli jo sen verran karannut että ei kuullut. Onneksi perässä tuli porukkaa. Ensin luulin, että ketjut olivat hypänneet pois paikoiltaan mutta poikkihan ne oli! Ikinä ennen ei olleet menneet ja tänään kuulin ensimmäisestä kertaa siitä ketjunkorjauspikaliittimestä! On tämä elämä joskus ihmeellistä. Onneksi jostain repusta löytyi sopiva pikaliitin (niitäkin on erilaisia), ja siinähän oli tuhannen taalan oppimispaikka kun livenä pääsi näkemään miten ketju korjataan. Kannattaa muuten pitää mukana myös kertakäyttöhanskoja, muuten on kädet mustassa ketjurasvassa.

Ei siinä kovin kauaa mennyt kun pyörä oli taas ajokunnossa ja letkan kärkikin oli palannut katsomaan että mihin me jäätiin. Matka jatkui.

Tuli kivikkoa, juurakkoa ynnä muuta vaikeaa mitä nyt maastossa on. Jostain ajoin, jostain en. Ylitin kyllä itseni ja osaamiseni tooodellla moneen kertaan. Yksin olisi jäänyt ajamatta ne kohdat jotka porukassa vaan meni kun ei kerinnyt ajatella liikaa. Niin vaikeaa on kyllä pyörän päälle uudestaan nousta jos pysähtyy että kannattaisi ajaa vaan. Ihan vähän maastokosketustakin otin kun oli kivikkoa ja ylämäkeä eikä rohkeus riittänyt, hidastin, enkä oikeastaan tiennyt mitä olisin tehnyt ja hups kyljelleen. Kaatuili siellä muutkin, se oli lohduttavaa :)


Ketju korjaantuu pinkeillä kumihanskoilla :)

Yksi kunnon ylämäki sattui matkalle. Vaikka kuinka keräsin rohkeutta niin ei vaan kantti kestänyt polkea, hyppäsin pyörän päältä liian aikaisin pois. Siinä kohtaa kun oli vielä turvallista enkä kaatunut pysähtyessäni. Nössö. Meneehän se mäki juostenkin ylös.

Matkalle osui liian vaikeaa polkua, sopivan vaikeaa polkua ja kivaa polkua. Kivan polun osuus oli vielä aika pieni, mutta jos se siitä kasvaisi. Kunhan saisi pään kestämään, se tuntuu pettävän ensimmäisenä. En uskalla ja niin edelleen. 


Lopputurinat, ensi viikolla taas!

Kaiken tämän suoritin lukkopolkimilla! Vaikka vähän etukäteen mietitytti, flättipolkimilla olisi tuntunut vähän turvallisemmalta. Mutta niillä ei pääse kunnolla mäkiä ylös enkä ikinä opi polkemaan maastossa lukkopolkimilla jos en vaan polje. Niin. Piste.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

SUPin ja Italiaanon ulkoilutusta

Helatorstaina nautiskeltiin pitkästä pyörälenkistä porukalla. Suunnitelmissa oli oikeasti pitkä lenkki, olisi saanut olla satasen ja ylikin mutta olosuhteiden pakosta jäi vähän alle. Aika vileetä nimittäin oli.

Edellisenä iltana hoksasin, että minullahan ei ole SUPissa kuin yksi pulloteline, on näköjään unohtunut hankkia. Pitkä pyörälenkki ja yksi juomapullo on aika heikko kombinaatio. Manageri ratkaisi asian: toinen pullo nippusiteillä kiinni tankojen väliin. Nippusiteitä on nimittäin sellaisia avattaviakin versioita, tosin ajon aikana ei sitä kyllä saa auki :) Ei ollut ihan kaikkein ammattimaisimman näköinen ratkaisu mutta hyvin siinä pullo mukana kulki.

Alkupuolisko lenkistä oli oikein mukava vaikka lämmintä olikin vain 9 astetta. Oli vaikea pukeutua, laittaako kengänsuojat vai ei, montako vaatekerrosta... En laittanut kengänsuojia, ja pärjäsi kyllä ihan hyvin. Loppumatkan syväjäätymistä eivät olisi suojatkaan pelastaneet.

Ajeltiin rauhakseen pk-sykkeillä, mutta minä se vaan aina ylämäessä jään. Niin se on eikä ole vielä muuksi muuttunut. Nyt pärjään muille tasaisella, ehkä jonain päivänä myös ylämäissä. Kaikki kyllä malttoivat ja minuakin odotettiin, hurjan hienoa pyöräilyseuraa taas kerran!


Siinä on pyörää parkissa.
Oli mukava ajella porukan perässä kun ei tarvinnut vetää. Uutta reittiä oli kiva mennä, reitti ei ollut minulle tuttu kuin osittain. Tämä oli ensimmäinen kunnollinen pitkä lenkki uudella SUPilla, pääsi sekin vähän ajamisen tunnelmaan.


Ympyrälenkki pitkin Pirkanmaata.

Frantsilan Kehäkukassa pidettiin tauko. Ihastuttava kahvila, raparperipiirakkaa vaniljakastikkeella voin suositella. Ennen kahvipaussia ei ollut satanutkaan kuin muutama pikku ripsu, jotka eivät juurikaan kastelleet. Sen verran vilpoinen oli keli, että lähtiessä tunnelmat olivat kuin talven hiihtolenkillä: vaatetta lisää päälle, onko jollakulla ylimääräisiä irtohihoja, kaikki oli vähän kylmänkosteaa ja inhaa laittaa päälle. Yyh.


Taukoevästä.

Kyllähän se olo siitä lämpeni kun pyöräili. Kunnes alkoi sataa. Ihan kunnolla. En tiedä kuinka kauan satoi, en viitsinyt kilometrejäkään katsella, mutta pitkältä se tuntui kun sade rummutti naamaan ja hiekka rapisi hampaissa. Onneksi oltiin jo kotiinpäin menossa. Matkalla mietin, että Manageri on kotona ja voisi laittaa saunan päälle mutta ei niillä sormilla enää viestiä pystynyt laittamaan. Eikä me kyllä pysähdyttykään. Onneksi minulla on kotona ajatustenlukija, siellä oli sauna odottamassa. Voi ihanuus! Lämpö! Pyörälenkillä palelu on ihan vihonviimeistä touhua, mutta sauna, tuo jumalainen keksintö, palautti normaalin olotilan. 

Se oli sitten viimeinen pitkä pyörälenkki ennen Pirkan Pyöräilyä. Jossain mielenhäiriössä olen ilmoittautunut Pirkan Lenkille. Lempeästä lenkki-nimestään huolimatta matkalla on mittaa 217 kilometriä. Yhtenä hetkenä olen sitä mieltä, että olen pulassa, toisena hetkenä olen sitä mieltä, että kyllä siitä selvitään.

Tänään kävin pyöräilemässä 60 kilsan lenkuran Italialaisella orhilla. Orhilla menin sen takia, että menen sillä Pirkkaan. Porukassa pyöräillään maantiepyörällä.



Italiaano tykkää maantiestä.

Kyllähän se Orhikin mukavasti liikahtaa kun sitä polkee, kuljettajasta tässä enemmän olen huolissani. Mutta huolehtiminen olkoon siinä, ensi viikolla on kaikkea kivaa tiedossa, loppuviikosta tankataan hyvin ja viikon päästä sunnuntaina pääsen nauttimaan elämäni pisimmästä pyörälenkistä!