keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kun triathlonisti mättähältä mättähälle käy

Suunnistus, uusi kokemus. Olen tässä jonkin aikaa heitellyt ilmoille, että suunnistusta olisi hauska kokeilla, mutta kun en osaa. Yleinen suunnistustaitoni on sellainen, että jos minut pyöräyttää kerran ympäri, lähden takuulla väärään suuntaan. Yläasteella taisi olla suunnistusta liikuntatunnilla, mutta luulen, että olen vain tallustellut ympäriinsä kartta kädessä sen pakollisen tunnin ajan, en kyllä yhtään muista että olisin koskaan yhtään rastia etsinyt tai löytänyt.

Koska olin avannut suuni tästä asiasta, minut vietiin suunnistamaan. Vähänkö siistiä! Luulin, että kuljeskelen vihellellen metsässä muitten perässä ja välillä vilkaisen karttaa, kompassiahan minulla ei edes ole. Kuinka väärässä taas olinkaan.

Edellisenä iltana sain inboksiin linkkejä. Oli linkki paikkaan, missä iltarastit ovat ja muutama linkki karttamerkkeihin. Karttamerkit luin läpi, siellä oli kyllä kaikenlaista.

Suppa. Mikä on suppa? Google kertoo, että se on jääkauden sulamisvaiheen aikana harjualueille muodostunut enemmän tai vähemmän pyöreä painanne. Suojuotti. Täh? Enhän mä ymmärrä edes näitä sanoja, saati että löytäisin rasteja metsästä. "Suojuotti on ohut "suokaistale" joka ilmenee maastossa korkeintaan 5 metriä leveänä kaistaleena jossa maa on selvästi märkää. Suojuotti on kuin maanalainen puro tavallaan." Viinitarha. Jos sellaisen löydän niin melko varmasti olen eksynyt aika kauas. Mutta ei toisaalta huono jos sellaisen löytäisi. Juontoura. Siis juontoura vai juontoura? Ymmärrän kyllä jos jollain telkkarityypillä on mainio juontoura takanaan, mutta mikäs se juontoura maastossa sitten on. Joku polku kai. Ylitsepääsemätön jyrkänne näyttää kammalta. Tai silmäripsiltä.

Näillä eväillä lähdin suunnistamaan. Heti alussa meni vikaan. Lähtö oli päiväkodilta, viisi minuuttia ennen sovittua tapaamisaikaa tajusin että hemmetti olen väärällä päiväkodilla. Piti nöyränä ottaa puhelin käteen ja soittaa että missä minun pitäisi olla... Se oli se seuraava risteys vasta mistä piti kääntyä.

Sitten ilmoittauduttiin ja saatiin kartta. Minulle annettiin kompassi käteen ja istutettiin kannonnokkaan kuuntelemaan ohjeita. Apua, en pääsekään tästä näin vähällä. Se kompassihomma minua ihmetytti jo silloin kouluaikana, en koskaan tajunnut sitä (koska en yrittänytkään), mutta ei se suunnan ottaminen näköjään olekaan mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa kun se nyt näytti onnistuvan. Kaikki on näköjään siitä kiinni kiinnostaako jokin homma vai ei. Kouluaikana suunnistus taisi kiinnostaa kuin kilo kiviä :)

Matkaksi valikoitui helppo 3,3 kilometriä. Sillä matkalla oli 9 rastia. Tuntui että kartta on täynnä kaikenlaista hässäkkää, kaikki merkit oli ollut helpompi tulkita edellisiltana jostain nettisivuilta kun ne olivat siististi allekkain. Silmä ei meinannut hahmottaa kaikkia juttuja mitä kartalla oli. Siihenkin kyllä varmaan harjaantuisi nopsaan.

Eka rasti ikinä!

Välimatkojen arvioiminen oli myös todella hankalan tuntuista. Itse asiassa se kompassin kanssa leikkiminen oli loppujen lopuksi kaikista helpointa, siihen suunta vaan ja sitä kohti. Mutta kuinka pitkän matkaa? Ettei mene ohi.

Reitti oli tosiaan helppo ja sen olisi pystynyt menemään aika hyvin polkujakin pitkin, mutta eihän me. Suoraan metsän läpi vaan niin opitaan suunnistamaan. Lyhyintä reittiä. Joka melkein onnistuikin, koska Suunto sanoi matkaksi 3,53 kilometriä, eli ylimääräistä matkaa taivallettiin vain 230 metriä.

Jes, maali löytyi.

Metsässä kaikki on kyllä ihan eri näköistä kuin kartalla. Sillä metsässä oli muuten niin paljon Triathlonteam226:n porukkaa, että melkein yhteistreenistä meni!

Reissuun meni aikaa tunti 23 minuuttia. Ehkä siitä olisi vähän varaa ottaa pois. Tuloksista nimittäin katselin että matkan pystyy menemään myös 28 minuutissa. Ehkä menen toisenkin kerran kokeilemaan :) Ehkä :)

4 kommenttia:

  1. Jee, kiva lukea tämä postaus! :) Ite aloitin viime kesänä suunnistuksen, ja nyt olen niin koukussa, että 1-3 kertaa viikossa tulee käytyä, ja vieläkin enemmän tekis mieli ;) Niin kivaa se on! Kyllä tuohon touhuun harjaantuu, mutta välillä menee silti paljon huonommin, ja välillä taas menee selvästi paremmin! Hieno laji!

    VastaaPoista
  2. Oli se kyllä hauskaa ja leppoisaa, kun ihan rauhakseen meni ja oli osaavampia tyyppejä mukana! Itekseen en vielä lähtis, sinne jäisin karhujen syötäväksi :) Aika mielenkiintoistakin hommaa, en ihmettele että siihen jää koukkuun.

    VastaaPoista
  3. Mukava postaus lukea myös hieman kokeneemmalle suunnistajalle.
    Olet antanut hyvälle pikkusormen. Toivottavasti vie vähän rannettakin. ;-)
    Rakastan pyöritellä sanoja, mutta suunnistuksen lajisanastolle lienen täyssokea. En ollut huomannutkaan kuinka hurmaavia sanoja laji tarjoilee.
    Juontouratta olen pärjännyt hyvin jo yli 20 vuotta. Oli minulle aivan uusi sana.

    VastaaPoista
  4. Noo... Kieltämättä tässä jo mietin että koska olis seuraavat iltarastit ;-) Jännittävän kiehtova laji.

    VastaaPoista