sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tossu kelvollisesti syönnillään

Varalan maratonilla 11,5 kilometriä aikaan 0:57:24. Aika hyvää kyytiä minulle.

Meinasin lähteä paikan päälle pyörällä, olisin saanut kivasti alkuun ja loppuun 8 kilometriä pyörää. Juuri lähtöhetkellä sitten vettä tuli taivaalta ihan kunnolla. Olin sokerista, en halunnut ajaa, kastua ja palella odotellessa, juosta ja palella ehkä taas takaisin polkiessa... Autolla menin, todetakseni että sade loppui ja olikin tosi mainio ja raikas pyöräilysää. Tulihan niitä kuuroja siinä päivän mittaan, juostessa en onnekseni kastunut.

Autolta kävellessäni bongasin lajitoverin numerolappu rinnuksilla. Hän ei puhunut suomea eikä löytänyt lähtöpaikkaa. Käveltiin yhdessä Varalaan, jutellessa ehdittiin todeta että harrastetaan triathlonia ja ollaan Joroisilla oltu tänä vuonna kumpikin. Hassua. Hän oli menossa puolimaratonille, toivottelin onnea matkaan. Seuraavan kerran näinkin hänet palkintojenjaossa podiumilla - voittohan sieltä oli tullut!

Katselin puolimaratonin lähdön ja hui kun alkoikin jännittää. Lähtö oli ylämäkeen, huu. Luulot pois heti.


Vartin lähtötunnelmaa.
Tein kaverin kanssa pienet verryttelyt ja sitten vaan lähtöpaukausta odottelemaan. Tarkoitus oli siis tehdä hyvä kova treeni. Jos tuntiin menee niin hyvä.


Armontonta kellon säätämistä. Kun nyt en vaan taas sössisi mitään.

Lähdettiin sitten pamauksesta ylämäkeen, jota onneksi seurasi kunnollinen alamäki, pääsi rullailemaan kunnolla. Mielessä kyllä jo kävi että se sama mäki pitää hinautua vielä ylöspäinkin. Siellä alussa on kellotettu jokin kolmosella alkava kilometrivauhti, alamäessä tietenkin :)


Mulla on uusi numerolappuvyö, näkyyhän se?

Vauhti tasaantui ja olin löytänyt oman paikkani juosta. Edellä meni kaksi naista hyvää vauhtia, tarkoitus oli pysyä niillä main peesissä. Sinipaitainen nainen karkasi jossain vaiheessa omaa menoaan, se oli hetki kun jouduin muistuttamaan itseäni siitä, että nyt tehdään ihan oma suoritus eikä hötkyillä. Vauhti oli minulle liian kova. Toisen, pinkkipaitaisen naisen jäljessä juoksinkin koko matkan näköetäisyydellä. Välillä ajattelin, että taitaa mennä liian kovaa, sitten taas välimatka lyheni. Vitosen kohdalla kurkkasin kelloa, se oli 24 minuuttia ja jotakin. Kas, onpas mennyt mukavasti, mutta ei vauhti tästä kyllä mielellään hiipuakaan saisi.

Loppumatkasta liikenteenohjaajat kannustivat ja huusivat minulle, että peesiin siitä vaan kun näkivät että eroa edellä menevään naiseen on sopivasti mutta ei liikaa. Huutelin reteesti takaisin, että ohi tässä on tarkoitus mennä! En ollut siitä kyllä ollenkaan varma.

Tahmelan rannan huoltopisteen tuntumassa näin tutun juoksijakollegan, sain komeat kannustukset. Niiden siivittämänä huomasin, että edellä menevä pinkkipaitainen onkin tosi lähellä. Ei kun kaikki peliin, ei tästä pitkä matka maaliin ole. Ylämäkikin alkoi sopivasti, ajattelin että jos tuuppaan siihen mäkeen paukkuja niin saan eroa tehtyä. Ohi vaan!

Voi morjens että olikin mäki. Ja sitä riitti. Syke tikutteli yli 170:n, tuollaisella sykkeellä en juokse kauaa. Puuskutin ja etenin, edellä käveli ihmisiä, alkoivat taputtaa vaikka eivät edes kääntyneet katsomaan minuun päin. Eikä paikalla ollut muita, minua ne kannustaa. Alkoi naurattaa, huutelin, että kuuluuko tää puuskutus niin kauas ettei tarvitse edes kääntyä katsomaan :) Niitä ihmisiäkin nauratti. Voivottelin mäkeä ja kannustajat totesivat että eiköhän mun pitäis kiristää vauhtia kun pystyn vielä puhumaan. Pakkohan se sitten oli. Movescountin datasta näkyy kivasti kuinka syke nousee mutta vauhti hidastuu.

Ai kun oli kiva päästä maaliin. Vitosen kilometrivauhti on minulle erittäin kelpo, en voi olla kuin tyytyväinen. Mutta minuutin jäin kolmospaikasta, ainahan sitä vähän jää hampaankoloon... ;-)

Kiitos Jaanaballe kuvista!


4 kommenttia:

  1. Onnittelut hienosta suorituksesta. Ymmärsinhän oikein että se pinkkipaita jäi taaksesi?

    VastaaPoista
  2. Juu jäi, sain eron tehtyä. Peräti 15 sekuntia :)

    VastaaPoista